Usein kysyttyä
Täältä löydät vastaukset useimmiten esitettyihin kysymyksiin rokotteista.
Täältä löydät vastaukset useimmiten esitettyihin kysymyksiin rokotteista.
Ihminen altistuu jatkuvasti valtavalle määrälle vieraita mikrobeja, joista suurin osa on kantajalleen harmittomia. Osa niistä joutuu kuitenkin törmäyskurssille elimistön kanssa aiheuttaen sairauksia.
Rokotusten tavoitteena on aikaansaada vastustuskyky eli immuniteetti tautia tai sen oireita vastaan. Kyseessä on monimutkainen prosessi, jossa elimistön oma immuunijärjestelmä aktivoituu ja rakentaa suojan tautia vastaan.
Rokotettaessa elimistöön annetaan pieni määrä tautia aiheuttavaa bakteeria tai virusta. Bakteeri tai virus on heikennetty tai se on tapettu, niin että se ei aiheuta sairautta. Elimistö kuitenkin tunnistaa taudinaiheuttajan ja sen omat puolustusmekanismit käynnistyvät. Elimistön B- ja T-valkosoluilla on keskeinen rooli vastustuskyvyn synnyssä. Rokotus aktivoi näitä soluja ja synnyttää vasta-aineita taudinaiheuttajia vastaan. Näin luodaan tehokas suoja ilman sairauden aiheuttamia kliinisiä oireita tai jälkitauteja.
Immuunijärjestelmälle on ominaista kyky muistaa. Rokotteen ansiosta muodostuneet vasta-aineet säilyvät verenkierrossa ja ovat valmiina toimimaan, jos taudinaiheuttaja palaa. Niin sanottujen muistisolujen ansiosta immuniteetti kestää yleensä useita vuosia tai jopa koko loppuelämän.
Rokottamisella on vaikutusta myös väestötasolla. Mitä suurempi osa väestöstä on rokotettu jotakin tautia vastaan, sitä vaikeammaksi käy taudinaiheuttajan tarttuminen ihmisestä toiseen. Kun tartuntamahdollisuudet pienenevät, myös rokottamattomien sairastuvuus vähenee. Tämän laumaimmuniteetti-ilmiön myötä myös tartuntatautiepidemioiden riski pienenee. Laumaimmuniteetin saavuttaminen edellyttää taudista riippuen vähintään 80 - 95% rokotuskattavuutta.
Rokotteet sisältävät vaikuttavia aineita eli antigeenejä, joiden avulla elimistön puolustusjärjestelmää opetetaan tunnistamaan taudinaiheuttajia ja suojautumaan niiltä. Lisäksi rokotteessa on apuaineita, joita tarvitaan sopivan koostumuksen aikaansaamiseksi, rokotteen tuottaman immuunivasteen parantamiseksi tai sen säilyvyyden pidentämiseksi.
Antigeenit: Rokote voi sisältää yhtä tai useampaa erilaista antigeeniä, jotka käynnistävät elimistössä immuunivasteen eli toimivat immunogeeneinä.
Antigeenejä on erilaisia. Esim. BCG-rokote (tuberkuloosi), MPR-rokote (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) ja vesirokko-, keltakuume- ja rotavirusrokotteet sisältävät eläviä, heikennettyjä taudinaiheuttajia, joiden aiheuttama infektio on oireeton tai lieväoireinen verrattuna vastaavien luonnossa kiertävien virusten ja bakteerien aiheuttamiin infektioihin. Eläviä heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältävät rokotteet ovat tehokkaita ja aikaansaavat suojaa jo 1-3 annoksella. Niissä rokotteissa, jotka eivät sisällä heikennettyjä taudinaiheuttajia, puolustusjärjestelmää opetetaan suojautumaan käyttämällä kokonaisia tapettuja taudinaiheuttajia, niiden pieniä palasia eli alayksiköitä tai pintarakenteita tai taudinaiheuttajan erittämän myrkyn vaarattomaksi tehtyä muotoa. Esimerkiksi polio-, puutiaisaivotulehdus-, hepatiitti-, pneumokokki-, jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotteet eivät sisällä eläviä taudinaiheuttajia. Pitkäkestoisen suojan aikaan saamiseksi tarvitaan yleensä perusrokotussarja ja tehosterokotuksia.
Apuaineet: Liuottamiseen käytettävä neste (steriili vesi, suolaliuos tai proteiinipitoinen neste); säilöntäaineet ja stabilointiaineet (esim. albumiini, fenolit ja glysiini) sekä apu- ja tehosteaineet, jotka parantavat rokotteen tehoa ja pidentävät sen säilyvyyttä. Rokotteet voivat sisältää myös hyvin pieniä määriä rokotteen viruksen tai bakteerin kasvatukseen käytettyä elatusainetta kuten kananmunan valkuaista. Säilöntäaineena käytetään esimerkiksi formaldehydiä tai fenoliyhdistettä. Säilöntäaineen määrä rokotteessa on niin pieni, että se ei tee rokotteesta myrkyllistä. Elimistöön pääsee samoja aineita huomattavasti enemmän esimerkiksi liikennepäästöistä, huoneilmasta, ruuasta, juomasta ja jopa äidinmaidosta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositus on, että jokaisella aikuisella tulisi olla suoja ainakin jäykkäkouristusta, kurkkumätää, tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan. Nämä rokotteet kuuluvat kansalliseen rokotusohjelmaan ja yleensä ne saadaan lapsena neuvolassa. Osa aikuisista on sairastanut lapsuudessaan tuhkarokon, vihurirokon tai sikotaudin. Sairastetun taudin jälkeen suoja on elinikäinen kyseistä tautia vastaan.
Päätös siitä, mitä rokotuksia tarvitaan, tehdään terveydenhuollon ammattilaisen tekemän yksilöllisen riskinarvion perusteella. Rokottamisen tarpeeseen vaikuttavat mm. tautiin sairastumisen riski ja mahdollisen tartunnan vaikeusaste. Rokotuspäätöstä tehdessä otetaan huomioon myös rokotettavan yleiseen terveydentilaan ja erityistarpeisiin kuten harrastuksiin liittyvät seikat.
Matkailijan kohdalla terveydenhuollon ammattilainen voi tehdä lisätarpeiden perusteella tarkan rokotussuunnitelman. Matkailijan rokotteet voidaan luokitella vaadittaviin rokotteisiin (esim. keltakuume), rutiinisti annettaviin rokoteisiin (esim. hepatiitti A ja B) ja suositeltaviin rokotteisiin (esim. puutiaisaivotulehdus tai meningokokki).
Rokotussuunnitelmaa laadittaessa selvitetään em. asioiden lisäksi:
Rokottamispäätöstä tehdessä kannattaa ottaa huomioon myös tulevien matkojen mahdollisuus. Erityisesti lapset ja nuoret tulevat todennäköisesti matkustamaan elämänsä aikana aikaisempiin ikäluokkiin verrattuna merkittävästi enemmän, jolloin rokotesuoja on sijoitus tulevaisuuteen.
Rokotesuojan kesto vaihtelee rokotteesta riippuen muutamasta vuodesta aina elinikäiseen suojaan. Perusrokotteista jäykkäkouristus- ja kurkkumätätehoste tulisi ottaa 20 vuoden välein ja 65 vuotta täyttäneiden 10 vuoden välein. Tuhkarokko-vihurirokko-sikotautirokotteen suoja on kahden annoksen jälkeen elinikäinen. Hepatiitti A -rokotteen suoja on vähintään 30-40 vuotta mutta mahdollisesti elinikäinen, ja hepatiitti B -rokotteen suoja on oletettavasti elinikäinen.
Maailman terveysjärjestön (WHO) heinäkuussa 2016 antaman lausuman mukaan keltakuumerokotustodistus on elinikäinen.
Katso rokotuskohtaiset tiedot.
Jos rokoteannoksia on otettu suositeltua vähemmän, rokotteen antama suoja jää heikommaksi tai lyhytkestoisemmaksi kuin oikein annostellulla rokotussarjalla.
Kesken jäänyttä rokotesarjaa ei tarvitse aloittaa uudelleen alusta eikä ylimääräisiä annoksia tarvitse ottaa. Rokotesarjaa jatketaan siis siitä, mihin se on jäänyt. Elimistö ei unohda aikaisemmin saatuja rokotuksia. Mahdollisista ylimääräisistä rokotuksista ei myöskään ole vaaraa.
On varsin yleistä, että ihmiset eivät muista, mitä rokotuksia ovat elämänsä aikana saaneet. Rokotuksista ei toistaiseksi ole olemassa kansallista terveydenhuollon rekisteriä, josta saadut rokotteet ja niiden antoajankohdat voisi tarkistaa. Annetut rokotukset merkitään lapsena neuvolakorttiin ja koululaisilla sekä opiskelijoilla erilliseen rokotuskorttiin, joka annetaan koulu- tai opiskelijaterveydenhuollosta. Myös armeijassa annetut rokotukset merkitään armeijasta annettavaan rokotuskorttiin. Nämä rokotuskortit tulee itse säilyttää, ja niitä voi täydentää sitä mukaa kun rokotuksia kertyy lisää. Jos et löydä omaa rokotuskorttiasi, ota yhteyttä omaan terveysasemaasi, koulu- tai työterveydenhuoltoon, joilla pitäisi olla tietosi tallennettuna. Kun saat tiedot selville, voit kirjata rokotuksesi rokotuskorttiin.
Viranomaiset vaativat rokotevalmistajilta laajoja teho- ja turvallisuustutkimuksia, ennen kuin rokotteelle myönnetään myyntilupa ja se voidaan ottaa käyttöön. Tutkimuksilla varmistetaan, että rokotteella on paras mahdollinen suojateho ja mahdollisimman vähän haittavaikutuksia.
Kaikkiin rokotteisiin voi kuitenkin liittyä haittoja samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin lääkkeisiin. Haitat ovat harvinaisia, ja suurin osa oireista on lieviä ja ohimeneviä. Usein on vaikeaa sanoa varmuudella, liittyykö jokin oire rokotteeseen. Kun rokotetaan suuri joukko ihmisiä, mahtuu mukaan väistämättä henkilöitä, jotka sairastuvat sattumalta rokottamisen jälkeen. Tämä ei välttämättä liity mitenkään rokotteeseen. Epäillyn haittavaikutuksen esiintymistä verrataan koko väestössä esiintyviin terveysongelmiin mahdollisen yhteyden tai sen puuttumisen vahvistamiseksi.
Rokotteilla on erilaisia haittavaikutuksia, joita ilmaantuu vain pienelle osalle rokotetuista. Tavallisimpia ovat paikalliset reaktiot pistoskohdassa sekä erilaiset yleisoireet, kuten kuume, huonovointisuus ja lihassäryt. Rokotteiden pakkausselosteessa ja valmisteyhteenvedossa kuvataan kunkin rokotteen käytön yhteydessä esiintyneitä haittavaikutuksia, sekä annetaan arvio mahdollisten oireiden yleisyydestä.
Fimea ylläpitää valtakunnallista lääkkeiden haittavaikutusrekisteriä. Myös rokotteiden ja rokotusten haittavaikutuksia koskevat ilmoitukset tallennetaan siihen. Fimea luovuttaa haittavaikutusrekisterin tiedot THL:lle rokotteiden ja rokotusten turvallisuusseurantaa varten. Fimea lähettää tiedot kaikista saamistaan haittavaikutusilmoituksista Euroopan lääkevirastolle (EMA), joka raportoi niistä epäillyn rokotteen myyntiluvan haltijalle ja Maailman terveysjärjestölle (WHO).