www.rokote.fi

Keltakuume

Maat, joihin suositellaan rokotusta

Tauti ja sen oireet

Keltakuume on hyttysen levittämä akuutti, verenvuotokuumeisiin kuuluva virustauti, joka voi johtaa kuolemaan. Ensioireita ovat muun muassa kuume, pahoinvointi, lihaskipu ja päänsärky. Suurin osa potilaista toipuu taudista muutamassa päivässä. Noin 15 %:lle kehittyy toinen, vakavampi vaihe, johon kuuluu ihon ja silmien keltaisuutta, munuaisten ja maksan vajaatoimintaa sekä verenvuotoa.

Rokottautuminen

Keltakuumerokotusta suositellaan yli 9 kuukauden ikäisille, jotka matkailevat keltakuumealueella Afrikassa, Etelä- ja Väli-Amerikassa, etenkin maaseudulla, viidakossa tai savannilla.
Rokote keltakuumetta vastaan ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan, vaan siitä tulee huolehtia itse. Joissain maissa vaaditaan rokotustodistus, mikäli matkailija saapuu maasta, jossa katsotaan esiintyvän keltakuumetta. Lisäksi jotkin maat lähinnä Länsi-Afrikassa vaativat todistusta kaikilta matkailijoilta (ks. maakohtaiset rokotussuositukset).
Rokotetta otetaan yksi annos ja se antaa elinikäisen suojan. Rokote tulee ottaa riittävän ajoissa, mielellään muutamia viikkoja ennen matkaa. WHO:n mukaan rokotustodistus tulee voimaan 10 päivän kuluttua rokotuksesta ja on voimassa loppuelämän.
Rokote voidaan antaa 9 kk:n iästä alkaen. Jos tartuntariski arvioidaan huomattavan suureksi, rokote voidaan antaa 6 kk:n iästä alkaen.
Jos raskaana oleva ei ole saanut keltakuumerokotetta ennen raskautta, on suositeltavaa välttää keltakuumealueelle matkustamista. Jos matkaa ei voi välttää, raskaana olevan tai imettävän rokottamista harkitaan tapauskohtaisesti. Jos rokotusta ei voida antaa lääketieteellisestä syystä, kansainväliseen rokotustodistukseen on liitettävä lääkärin allekirjoittama englanninkielinen selvitys. Tämä selvitys ei kuitenkaan takaa maahanpääsyä niissä maissa, jotka vaativat rokotuksen pakollisena.

Muu suojautuminen

Tartunnan riskiä voi vähentää suojautumalla hyttysiltä tartunta-alueella mm. hyttyskarkotteilla, peittävillä vaatteilla ja permetriinillä käsitellyllä hyttysverkolla. Erityisesti tulee huolehtia lasten suojauksesta.

Yleisyys

Keltakuumetta esiintyy trooppisilla alueilla, erityisesti kaupunkien ulkopuolella ja viidakko- tai savannialueilla, Afrikassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa.

Tartunnan lähteitä

Tauti tarttuu hyttysten välityksellä apinoista ihmisiin tai ihmisestä toiseen.

Viitteet

Travelers' Health. Yellow Book. CDC.
Key facts. Yellow fever. WHO.
Keltakuume. Matkailijan terveysopas. THL.