Tuhkarokko

Tuhkarokko on viruksen aiheuttama yleisinfektio, joka voi aiheuttaa vaikeita jälkitauteja. Tauti voi olla vakava kaiken ikäisille. Tuhkarokko kuuluu lasten kansalliseen rokotusohjelmaan, ja sitä vastaan annetaan suoja osana MPR-yhdistelmärokotetta.

Mikä on tuhkarokko?

+

Tuhkarokko on viruksen aiheuttama yleisinfektio, joka voi aiheuttaa vakavia jälkitauteja. Tauti voi olla vakava kaiken ikäisille, mutta erityisesti puolustuskyvyltään heikentyneille.

Tuhkarokko tarttuu helposti kosketus- ja pisaratartuntana sekä ilmateitse. Virus säilyy tartuttavana huoneilmassa ja pinnoilla jopa kaksi tuntia sen jälkeen kun tartuttava henkilö on poistunut. Yli 90% rokottamattomista ihmisistä sairastuu oltuaan lähikontaktissa sairastavan ihmisen kanssa.

Tuhkarokko on edelleen merkittävä tauti kehittyvissä maissa. Viime vuosina tuhkarokkoepidemioita on esiintynyt Yhdysvalloissa ja myös monissa Euroopan maissa, lähinnä liian matalan rokotuskattavuuden vuoksi.

Mitkä ovat tuhkarokon oireet?

+

Ensioireita ovat korkea kuume, nuha ja silmien punoitus. Taudin edetessä kasvoihin tulee ihottumaa, joka leviää koko vartaloon ja kestää jopa viikon.

Oireet alkavat yleensä 9-11 vuorokauden kuluttua tartunnasta, mutta itämisaika voi vaihdella viikosta jopa kolmeen viikkoon. Tartunnan saanut levittää tautia neljä vuorokautta ennen ihottuman puhkeamista ja vielä seuraavat neljä vuorokautta.

Tuhkarokon yleisimpiä jälkitauteja ovat kuumekouristus, korvatulehdus, ripuli, ja keuhkokuume sekä harvinaisempi aivotulehdus. Tauti on usein vakavampi aikuisiällä sairastettuna ja henkilöillä, joiden vastustuskyky on heikentynyt.

Miten tuhkarokkoa hoidetaan?

+

Tuhkarokkoon ei ole varsinaista lääkettä, mutta oireita kuten kuumetta ja särkyä voidaan lievittää lääkkeillä. Tautiin liittyvä keuhkokuume vaatii usein sairaalahoitoa.

Tartunnan lähteet
  • Kosketus- ja pisaratartunta
  • Ilmateitse
Riskiryhmät
  • Iäkkäät
  • Vastustuskyvyltään heikentyneet

Rokottautuminen tuhkarokkoa vastaan

Kuuluuko rokote tuhkarokkoa vastaan kansalliseen rokotusohjelmaan?

+

Kyllä, rokote tuhkarokkoa vastaan kuuluu lasten kansalliseen rokotusohjelmaan.

Kenelle rokote tuhkarokkoa vastaan on tarkoitettu?

+

Rokote tuhkarokkoa vastaan kuuluu lasten kansalliseen rokotusohjelmaan.

Jos aikuisen rokotussuoja on puutteellinen, sitä voidaan täydentää MPR-rokotteella esimerkiksi  tilanteissa, joissa aikuisen ei tiedetä sairastaneen tautia eikä saaneen kahta rokoteannosta. Suurimmalla osalla ennen vuotta 1970 syntyneistä on lapsena sairastetun taudin antama immuniteetti. Vuosina 1965-1975 syntyneillä suoja voi kuitenkin olla puutteellinen.

Kuinka monta annosta tarvitaan ja minkälaisella aikataululla ne otetaan?

+

Tuhkarokolta suojaava MPR-yhdistelmärokote suojaa myös vihurirokkoa ja sikotautia vastaan. Kansallisessa rokotusohjelmassa MPR-rokotukset annetaan 12 kuukauden ja 6 vuoden iässä. Myöhemmin suojaa ei tarvitse tehostaa, jos on saanut kaksi MPR-rokotetta.

Pohjoismaiden ja Viron ulkopuolelle matkustettaessa pienten lasten kanssa voi harkita lapsen rokottamista jo 6-11 kuukauden iässä. Tämä rokoteannos katsotaan ylimääräiseksi, ja lapsi tarvitsee edelleen kaksi MPR-rokoteannosta.

Jos aikuisen rokotussuoja on puutteellinen, sitä voidaan täydentää MPR-rokotteella esimerkiksi  tilanteissa, joissa aikuisen ei tiedetä sairastaneen tautia eikä saaneen kahta rokoteannosta. Tällöin suositellaan kahta rokotetta vähintään kuuden kuukauden välein, mutta mieluiten 2–3 vuoden välein.

Miten muuten voin suojautua rokottautumisen lisäksi?

+
Tuhkarokkoa voidaan ehkäistä vain rokotuksin. Nykytiedon mukaan sairastettu tuhkarokko antaa elinikäisen immuniteetin.
Näin rokottaudut
Lue lisää rokotteilla ehkäistävistä taudeista
Lasten rokotusopas: ajantasaiset tiedot ja käytännön vinkit lasten rokottautumiseen 
Lue lisää
Mitä rokotuksia lasten kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluu? 
Lue lisää
Miten ja missä voi rokottautua?
Lue lisää