Sivustolla käytetään evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Selvä

www.rokote.fi

Pirkanmaalla todettu tuhkarokkotartunta ke 2.8.2017

3.8.2017 13:11:21


Pirkanmaalainen on sairastunut tuhkarokkoon Italian matkan jälkeen. Oireina on ollut kuumetta ja ihottumaa. Sairastunut oli saanut tuhkarokkorokotteet lapsuudessaan.

Myös useat samassa seurueessa matkustaneet ovat saaneet tulehdusoireita. Oireita saaneilta otettujen tuhkarokkonäytteiden tulokset valmistuvat torstain 3.8. aikana. Ainakin siihen asti he ovat karanteenissa kodeissaan.

Todennäköisyys, että rokotetun henkilön tuhkarokko tarttuu muihin ihmisiin, on hyvin pieni. Kaikki tuhkarokkotapauksen seurueessa matkanneet aikuiset ovat rokotettuja tai sellaisia, jotka ovat sairastaneet tuhkarokon. Rokotetun henkilön tartunnat ovat erittäin harvinaisia ja oireet lievempiä kuin rokottamattoman. Rokotus antaa suojan vaikeilta tautimuodoilta.

Italiassa on parhaillaan tuhkarokkoepidemia, jossa on sairastunut 3 800 ihmistä. Italian lisäksi muuallakin Euroopassa esiintyy tuhkarokkoa. Sairastuneista 3-6 prosenttia on ollut rokotettuja. Euroopassa matkustavien suomalaisten rokotussuojan tuhkarokkoa vastaan tulee olla kunnossa. Erityisessä sairastumisriskissä ovat rokottamattomat lapset. Tauti tarttuu erittäin herkästi.

Tuhkarokkorokote tuli Suomessa rokoteohjelmaan vuonna 1975. Tuhkarokko onkin täällä harvinainen, mutta esimerkiksi Savonlinnan seudulla on todettu kesän aikana viisi tuhkarokkotapausta. Kaikki sairastuneet ovat olleet rokottamattomia.

 

8/2017, FIN/VAC/0016/17


Takaisin ajankohtaisiin