Sivustolla käytetään evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää Selvä

Rokote.fi
Rokote.fi  

Usein kysyttyä

Miten rokottamisen tarve arvioidaan?

Suomen terveysviranomaisten suositus on, että jokaisella aikuisella tulisi minimissään olla suoja jäykkäkouristusta, kurkkumätää, tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan. Nämä rokotteet kuuluvat kansalliseen rokotusohjelmaan ja yleensä ne saadaan lapsena neuvolassa. Osa aikuisista on sairastanut lapsuudessaan tuhkarokon, vihurirokon ja sikotaudin. Varmuudella sairastetun taudin jälkeen suoja on elinikäinen kyseistä tautia vastaan. Epävarmoissa tapauksissa rokottaminen on yleensä rokottamatta jättämistä turvallisempi vaihtoehto.

Päätös siitä, mitä rokotuksia lisäksi tarvitaan, tehdään yksilöllisen riskinarvion perusteella. Rokottamisen tarpeeseen vaikuttavat mm. tautiin sairastumisen riski ja mahdollisen tartunnan vaarallisuus terveyden kannalta.

Terveydenhuollon ammattilainen tekee rokotuspäätöksen tueksi kattavan selvityksen rokotettavan nykyisestä rokotustilanteesta. Rokotuspäätöstä tehdessä otetaan huomioon myös rokotettavan yleiseen terveydentilaan ja erityistarpeisiin kuten harrastuksiin liittyvät seikat.

Matkailijan kohdalla terveydenhuollon ammattilainen tekee henkilön halutessa henkilökohtaisen riskinarvion ja siihen perustuvan rokotussuunnitelman. Siinä selvitetään em. asioiden lisäksi:

- Tulevan matkan kohde

- Matkakohteen terveysriskit

- Matkan kesto

- Muut riskitekijät matkalla (harrastukset, perussairaudet, suojaamaton seksi)

- Vuodenaika

- Rokotteilla ehkäistävien tautien esiintyminen kohteessa tai reitillä, tartuntariski ja taudin vaarallisuus

Rokottamispäätöstä tehdessä kannattaa ottaa huomioon myös tulevien matkojen mahdollisuus. Erityisesti lapset ja nuoret tulevat todennäköisesti matkustamaan elämänsä aikana aikaisempiin ikäluokkiin verrattuna merkittävästi enemmän, jolloin aiemmin hankittu rokotesuoja on sijoitus tulevaisuuteen.

Lundin yliopistossa vuonna 2012 lopussa tehdyn matkailun pro-gradu työn mukaan suomalaiset viettävät elämästään ulkomailla keskimäärin 2,3 vuotta. Näistä vuosista 1,7 vuotta vietetään maissa jotka ovat esimerkiksi keskikorkean tai korkean hepatiittiriskin alueita.

Viitteet:

Matkalle valmistautuminen - Matkailijan terveysopas - THL / Duodecim http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat?p_selaus=54708[viitattu 8.5.2014]]

Kinnunen Pro gradu työ Lundin yliopisto 2013

Kuinka pitkään rokotteet suojaavat?

Rokotesuojan kesto vaihtelee rokotteesta riippuen muutamasta vuodesta aina elinikäiseen suojaan. Perusrokotteista jäykkäkouristus-, kurkkumätä- ja hinkuyskätehoste tulisi ottaa 10 vuoden välein, ja poliotehoste (niihin maihin, joihin sitä tarvitaan) viiden vuoden välein. Tuhkarokko-vihurirokko-sikotautirokotteen suoja on kahden annoksen jälkeen elinikäinen. Hepatiitti A- – rokotteen suoja on vähintään 30-40 vuotta, mutta todennäköisesti elinikäinen ja hepatiitti B –rokotteen suoja on nykytiedon mukaan elinikäinen.

Noin 10 prosentille rokotetuista ei synny hepatiitti B suojaa. Suoja voidaan varmistaa määrittämällä vasta-ainetasot 6-8 viikon kuluttua viimeisestä rokoteannoksesta. Jos perusrokotussarjan jälkeen ei ole syntynyt riittävää suojaa ja toistuva altistus on ilmeistä, rokotussarjan uusintaa suositellaan.

Keltakuumerokotustodistus on voimassa 10 vuotta.

Katso rokotuskohtaiset tiedot

Viitteet:

Hepatiitti B –rokotukset Rokottajan käsikirja THL

http://www.thl.fi/fi_FI/web/rokottajankasikirja-fi/hepatiitti-b-rokotukset

Mitä jos rokotesarja jää kesken?

Jos rokoteannoksia on otettu suositeltua vähemmän, rokotteen antama suoja jää heikommaksi tai lyhytkestoisemmaksi kuin oikein annostellulla rokotussarjalla.

Kesken jäänyttä rokotesarjaa ei tarvitse aloittaa uudelleen alusta eikä ylimääräisiä annoksia tarvitse ottaa. Rokotesarjaa jatketaan siis siitä, mihin se on jäänyt. Elimistö ei unohda aikaisemmin saatuja rokotuksia. Mahdollisista ylimääräisistä rokotuksista ei myöskään ole vaaraa.

On varsin yleistä, että ihmiset eivät muista, mitä rokotuksia ovat elämänsä aikana saaneet. Rokotuksista ei toistaiseksi ole olemassa keskitettyä terveydenhuollon rekisteriä, josta saisi tämän selvitettyä. Annetut rokotukset merkitään lapsena neuvolakorttiin ja koululaisilla sekä opiskelijoilla erilliseen rokotuskorttiin, joka annetaan koulu- tai opiskelijaterveydenhuollosta. Myös armeijassa annetut rokotukset merkitään armeijasta annettavaan rokotuskorttiin. Nämä rokotuskortit tulee itse säilyttää, ja niitä voi täydentää sitä mukaa kun rokotuksia kertyy lisää.

Jos et löydä omaa rokotuskorttiasi, ota yhteyttä omaan terveysasemaasi, koulu- tai työterveydenhuoltoon, joilla pitäisi olla tietosi tallennettuna. Kun saat tiedot selville, voit kirjata rokotuksesi rokotuskorttiin.

Viite: Rokottamisen muistisäännöt THL

http://www.thl.fi/fi_FI/web/rokottajankasikirja-fi/rokottamisen-muistisaannot [viitattu24.4.2014]

Miten rokotteet toimivat?

Ihminen altistuu jatkuvasti valtavalle määrälle vieraita mikrobeja, joista suurin osa on kantajalleen harmittomia. Osa niistä joutuu kuitenkin törmäyskurssille elimistön kanssa aiheuttaen sairauksia.

Rokotuksen tavoitteena on aikaansaada vastustuskyky eli immuniteetti tautia tai sen oireita vastaan. Kyseessä on mutkikas prosessi, jossa elimistön oma immuunijärjestelmä aktivoituu ja rakentaa suojan tautia vastaan.

Rokotettaessa elimistöön annostetaan pieni määrä tautia aiheuttavaa mikrobia tai sen osaa. Taudinaiheuttajaa on heikennetty tai se on tapettu, niin että se ei aikaansaa sairautta. Elimistö kuitenkin tunnistaa taudinaiheuttajan ja sen omat puolustusmekanismit käynnistyvät. Elimistön B- ja T-valkosoluilla on keskeinen rooli vastustuskyvyn synnyssä. Rokotus aktivoi mm. näitä soluja ja synnyttää vasta-aineita taudinaiheuttajia vastaan. Näin luodaan tehokas suoja ilman sairauden aiheuttamia oireita tai jälkitauteja.

Immuunijärjestelmälle on ominaista kyky muistaa. Kun elimistö on rokotuksen muodossa kohdannut tietyn mikrobin ja kehittänyt sitä vastaan vastustuskyvyn, keho osaa jatkossa suojautua samoilta mikrobeilta. Niin sanottujen muistisolujen ansiosta immuniteetti kestää yleensä useita vuosia tai jopa koko loppuelämän.

Rokottamisella on vaikutusta myös väestötasolla. Mitä suurempi osa väestöstä on rokotettu jotakin tautia vastaan, sitä vaikeammaksi käy taudinaiheuttajan tarttuminen ihmisestä toiseen. Kun tartuntamahdollisuudet pienenevät, myös rokottamattomien sairastuvuus vähenee. Tämän laumaimmuniteetti-ilmiön myötä myös tartuntatautiepidemioiden riski pienenee. Laumaimmuniteetin saavuttaminen edellyttää taudista riippuen vähintään 80 - 95% rokotuskattavuutta.

Viitteet:  Fine, Epidemiol review 1993; 15: 265-302

Mitä rokotteet sisältävät?

Rokotteet sisältävät vaikuttavaa ainetta eli antigeeniä, jonka avulla elimistön puolustusjärjestelmää opetetaan tunnistamaan ja suojautumaan taudinaiheuttajilta. Lisäksi rokotteessa on apuaineita, joita tarvitaan sopivan koostumuksen aikaansaamiseksi ja sen ylläpitämiseksi tai rokotteen säilyvyyden ja tehon parantamiseksi.

Antigeenit: Rokote voi sisältää yhtä tai useampaa erilaista antigeeniä, jotka toimivat elimistön puolustusjärjestelmää aktivoivina aineina eli immunogeeneinä.

Antigeenejä on erilaisia esim. BCG (tuberkuloosi)-, MPR (tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokko)-, vesirokko-, keltakuume- ja rotavirusrokotteet sisältävät eläviä, heikennettyjä taudinaiheuttajia, joiden aiheuttama infektio on yleensä oireeton tai lieväoireinen verrattuna vastaavien luonnossa kiertävien virusten ja bakteerien aiheuttamiin infektioihin. Eläviä heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältävät rokotteet ovat tehokkaita ja aikaansaavat suojaa jo 1-2 annoksella.

Niissä rokotteissa, jotka eivät sisällä heikennettyjä taudinaiheuttajia, puolustusjärjestelmää opetetaan suojautumaan käyttämällä kokonaisia tapettuja taudinaiheuttajia, niiden pieniä palasia, pelkkiä pintarakenteita tai taudinaiheuttajan erittämän myrkyn vaarattomaksi tehtyä muotoa. Esimerkiksi polio-, puutiaisaivotulehdus-, hepatiitti-, pneumokokki-, jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotteet eivät sisällä eläviä taudinaiheuttajia. Pitkäkestoisen suojan aikaan saamiseksi tarvitaan yleensä perusrokotussarja ja tehosterokotuksia.

Apuaineet: Yleisin apuaine rokotteissa on vesi, johon muut ainesosat on liuotettu. Rokotteissa voi olla sokereita, suoloja, aminohappoja, happamuutta sääteleviä aineita, emulgaattoreita, ihmisen albumiinia tai liivatetta. Näitä tarvitaansopivan koostumuksen ja säilyvyyden tuottamiseksi. Vain pienessä osassa rokotteita on varsinaista säilytysainetta, joka suojaa rokotetta vierailta taudinaiheuttajilta. Säilytysaineina käytetään muun muassa formaldehydiä tai fenoliyhdistettä. Säilytysaineen määrä yhdessä rokoteannoksessa on niin pieni, että se ei tee rokotteesta myrkyllistä.Elimistöön pääsee näitä aineita huomattavasti enemmän esimerkiksi liikennepäästöistä, huoneilmasta, ruuasta, juomasta ja jopa äidinmaidosta.

Viitteet: Tietoa potilaalle: Rokotteiden koostumus, Duodecim, 1.8.2013, Ulpu Elonsalo

Mitä haittavaikutuksia rokotteilla on?

Viranomaiset vaativat rokotevalmistajilta laajoja teho- ja turvallisuustutkimuksia, ennen kuin rokotteelle myönnetään myyntilupa ja se voidaan ottaa käyttöön. Tutkimuksilla varmistetaan, että rokotteella on paras mahdollinen teho ja mahdollisimman vähän haittavaikutuksia.

Kaikkiin rokotteisiin voi kuitenkin liittyä haittoja samalla tavalla kuin lääkkeisiin. Käytännössä näitä esiintyy vain pienellä osalla rokotetuista, ja suurin osa oireista on lieviä ja ohimeneviä. Usein on vaikeaa sanoa varmuudella, liittyykö jokin oire rokotteeseen. Kun rokotetaan suuri joukko ihmisiä, mahtuu mukaan väistämättä henkilöitä, jotka sairastuvat sattumalta rokottamisen jälkeen. Tällöin itse rokotus ei välttämättä ole sairastumisen syy. Epäillyn haittavaikutuksen esiintymistä verrataan rokottamattomassa väestössä esiintyviin terveyshaittoihin mahdollisen yhteyden tai se puuttumisen vahvistamiseksi.

Rokotteilla on erilaisia haittavaikutuksia, joita ilmaantuu vain pienelle osalle rokotetuista. Tavallisimpia ovat paikalliset reaktiot pistoskohdassa sekä erilaiset yleisoireet, kuten lievä lämmönnousu, kuume, huonovointisuus ja lihassäryt. Rokotteiden pakkausselosteessa ja valmisteyhteenvedossa kuvataan kunkin rokotteen käytön yhteydessä kuvattuja haittavaikutuksia, sekä annetaan arvio kunkin mahdollisen oireen yleisyydestä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ylläpitää valtakunnallista rokotusten haittavaikutusten raportointijärjestelmää, jonka kautta terveydenhuollon ammattilaiset voivat ilmoittaa rokotusten yhteydessä ilmenevistä todetuista tai epäillyistä haittavaikutuksista. Epäillyistä haitoista ilmoittaminen on tärkeää, sillä tietoja käytetään rokotusten hyötyjen ja haittojen seurannassa. Suomessa raportoidut mahdolliset haittavaikutukset ilmoitetaan Euroopan lääkeviranomaisille, joka kerää tietoja kaikista maista. Lääkeyritykset ovat velvollisia raportoimaan kaikki tietoon tulleet mahdolliset haittavaikutukset viranomaisille lääkkeistä ja rokotteista.

 

 5/2014, FIN/VAC/0022/14h